CURRENT MOON

Tuotepalautetta asiakkailta

Pirkko, Helsingistä 11.5.2010

Olen käyttänyt tuotteitanne ja ihastunut,

tyttäreni kokeili kasvovoidettani ja shampootani, nyt tilasin hänellekin omat.

 

Atoopikon hoitokokemus Nuvisal tuotteesta

NuViSal

"Lapsemme on sairastanut vaikeaa allergista ihottumaa vauvasta asti. Käytännöllisesti katsoen kaikki lääketieteen konstit on läpikäyty. Ennen koivuvaseliinikuurin aloittamista tilanne oli seuraava:
- molemmat käsivarret olivat tulehtuneet , ihoa kuumotti ja taipeet olivat rupiset. Kyynärpäissä iho oli karstainen ja paksu. Molemmat reidet olivat polviin saakka täynnä erikokoisia kohollaan olevia punaisia läiskiä. Polvitaipeet olivat punaiset ja karstaiset. Olkapäät, niska ja kaula olivat punoittavan karstan peitossa, samoin navan seutu.

Aloitimme hoidon Miedolla koivuvaseliinilla kerran päivässä hoidon keston ollessa 30 min kerrallaan. Kahtena ensimmäisenä päivänä ihoa kirveli voimakkaasti noin 10 minuutin ajan ja iho oli voimakkaan punainen.

Kolmantena hoitopäivänä taipeiden karsta oli häipynyt kauttaaltaan ja ruvet parantuneet. Punaiset läistät vaalenivat. Kokeilimme myös Vahvaa Koivuvaseliinia, mutta se oli liian voimakasta ja aiheutti voimakasta kirvelyä. Jatkoimme hoitoa Miedolla Koivuvaseliinilla.

Neljäntenä hoitopäivänä kirvelyä tuntui vain vähän. Iho punotti hoidon aikana, mutta väri palautui ennalleen. Hoidettavalla alueella iho on jo täysin parantunut.

Viidentenä hoitopäivänä niska, kaula ja reidet ovat parantuneet. Ihottumaläiskät erottuvat muusta ihosta heikosti. Taipeissa ja vatsan seudussa hieman punoitusta.

Olemme pitäneet taukoa kolme viikkoa. Paikoin on pieniä läiskiä, mutta vain vähän. Uusimme uuden hoitokuurin, jos tarvetta tulee."

- äiti Kemistä -

Agape 14.12.2009

Sheavoi-Ruusu-rasva on todella hyvä! Käytän sitä käsivoiteena iltaisin, ihana tuoksu ja aamulla on niin pehmeät kädet että!Kookos-sitruuna-himalajansuola-kuorinta on aivan mahtavaa, todella ihana tuoksu, oli niin hyvän tuntuista että käytin sitä myös kasvoille... Eukalyptus-eteerinen öljy oli saunan kiukaalle tiputettuna hieman lääkemäisempi tuoksultaan kuin mihin oon tottunut, mutta flunssaiseen oloon se tuntui todella helpottavalta. Joten olen siihenkin tyytyväinen.

Syyssis 14.12.2009

Tykkään siitä laventeli huulirasvasta:) Laventeli-piparminttu huulivoide on miellyttävän tuntuinen, rasvainen.

Labellosta ym. huulirasvoista mulla huulet kuivuu heti, vaikka käsittääkseni pitäisi tapahtua toisinpäin. Tässä laventelissa ei kuivumista tapahdu, olen nyt viikon verran sitä käyttänyt.

MKP 30.12.2009

Kävin katsastamassa nuo sivusi, ja vaikuttivat heti mielenkiintoisilta. Itse tykkään tuosta punapään palashampoosta. On tosi riittoisa, vaikkakin tulin jo ostaneeksi uuden palan varastoon. Mielestäni kampaamossa otettu väri säilyy pidempään kuin tavallisella shampoolla pestynä (olen käyttänyt tähän asti Avonin värjätyille hiuksille tarkoitettua shampoota).

Heli 22.1.2010

Ruusu-sheavoi on tosi hyvä näin talvella! Kosteuttaa syvältä ja suojaa. Käytän käsivoiteena ja lisään myös kasvoille kosteusvoiteen päälle. Tykkään ruusun tuoksusta, se hoitaa myös mieltä :)